VAIKUTA NYT-allekirjoita kansalaisaloite!

08.09.2020

Kansalaisaloite suden kannanhoidollisen metsästyksen aloittamisesta ja susivahinkojen estämisestä keräsi vajaassa viikossa vaadittavat 50 000 allekirjoitusta. Aloite on auki 21. syyskuuta asti, joten nimiä on aikaa kerätä vielä kaksi viikkoa.
Kansalaisaloitteelle vaaditun 50 000 allekirjoitusten saaminen kokoon on osoitus siitä, että sudet ovat todellinen ongelma monelle suomalaiselle ja että monet kokevat nykyisen susitilanteen kestämättömäksi.
Kansalaisaloitteen takana olevat järjestöt ovat päättäneet jatkaa nimien keruuta 21. syyskuuta asti. Kaikki, jotka haluavat vielä vaikuttaa asiaan, voivat vielä allekirjoittaa aloitteen, järjestöistä muistutetaan.
Heti kun Digi- ja väestötietovirasto on tarkistanut kannatusilmoitukset nimienkeruun päätyttyä, aloite toimitetaan eduskunnan käsiteltäväksi. Järjestöt toivovat, että eduskunta tarttuu asiaan ripeästi.
Järjestöissä katsotaan, että kansalaisten vahva tuki aloitteelle antaa järjestöille vankan perustan aloittaa asian ajaminen välittömästi. Järjestöjen edustajat toivovat keskustelumahdollisuutta niin eduskuntaryhmien kuin myös maa- ja metsätalousministeriöön ja Luonnonvarakeskukseen kanssa.
Kansalaisaloitteen tarkoitus on turvata sekä taajamissa että taajamien ulkopuolella asuvien ihmisten arki ja elinkeinot, mutta myös taata kotieläinten, tuotantoeläinten ja metsästyskoirien turvallisuus.
Mukana kansalaisaloitteen tekemisessä ovat olleet Maa- ja metsätaloustuottajien järjestöt MTK ja SLC, Suomen Metsästäjäliitto ja monet metsästyskoirajärjestöt.
Aloitteen voi edelleen allekirjoittaa osoitteessa kansalaisaloite.fi sivuilla osoitteessa https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/7047.
Paperiset kannatusilmoituslomakkeet pitää toimittaa Metsästäjäliittoon, osoitteeseen Suomen Metsästäjäliitto ry PL 91 11101 Riihimäki,  21. syyskuuta mennessä.
08.09.2020VAIKUTA NYT-allekirjoita kansalaisaloite!
31.08.2020Kansalaisaloite avattu
31.08.2020Kanalintujen metsästysajat 2020 ovat vahvistettu
31.08.2020Syystiedote 2020
13.08.2020Kesäkokouksessa päätettyä
18.07.2020Kansalaisaloite suden kannanhoidollisen metsästyksen aloittamiseksi
21.04.2020Tiedote kevään talkoista
18.03.2020Pilkkikilpailut peruttu
11.08.2017Seuran metsästysalueet Reviiri sovelluksessa
13.08.2020Karhun metsästys Sotkamossa

Siirry arkistoon »